Kissamaisen ketterästi

Kulunut talvi on mennyt pillitysreissujen suhteen vähän niin ja näin lumitilanteen vaihdellessa hyvästä huonoon. Sään oltua otollinen, on oma vointi ollut heikko tai on ollut muita menoja sovittuna. Vaihtoehtoisesti, kun on ollut mahdollisuuksia lähteä pillittämään, maa on ollut mustana vailla valaisevaa lumivaippaa.

Toisaalta, lähes koko syksyn/talven olen panostanut aikaani mäyräkoirien kanssa harrastamiseen, pääpainona sorkkajahdit. Sorkkajahdeissa kuluu melko tarkasti aina koko viikonloppu, eikä virtaa tahdo päivän päätteeksi enää riittää juonien punomiseen kettujen päänmenoksi.

Tammikuun lopussa katse kuitenkin alkoi auttamattomasti harhailemaan naulassa roikkuvaan pillinaruun. "Pillikuumetta" lisäsi takapihan pellon takaa kuuluneet ketun kiimahuudot, mitkä voimistuivat päivä päivältä.Kettuja näkyi myös päiväsaikaan niiden jolkotellessa peltojen laitoja, tutkien tarkasti lajikumppaniensa hajuviestejä.

Pillimiehen aika alkaa olemaan vääjämättömästi käsillä.

4.2.2017

Muutaman päivän on ollut hienot ilmat ja lunta on maassa sopivasti. Lämpötila on valitettavasti reilusti plussan puolella ja lumitilanne heikkenee uhkaavasti. On siis pakko iskeä.

Soitin puhelun kaverilleni Vehmaalle, ehtisikö hän mukaan pillittämään. Onneksi hänen suunnitelmat olivat hyvin samansuuntaiset kun itselläni. Puolen tunnin kuluttua olin jo menossa kovaa vauhtia kohti Vehmaata. Hiukan huolestuneena vilkuilin kelloa ajellessani kohti sovittua tapaamispaikkaa. Kuinkahan mahtaa käydä, pääseekö pimeys yllättämään? Vartin kuluttua istuin jo kaverini autossa ja suunnittelimme, mihin menisimme illan serenadin suorittamaan. Kaverini kysyi yllättäen, että menisimmekö koittamaan alueelle, jossa oli menneinä viikkoina tehty ilveshavaintoja? Yksi lupa oli käyttämättä ja hän voisi kysyä, josko lupa heltiäisi kissan ampumiseen, jos sellainen sattuisi tulemaan. Lupa heltisi. Sinne siis.

Edessäni aukeaa iso pelto. Pelto on valtaosin lumen peitossa ,Joskin siellä täällä on mustia lumettomia kohtia. Pellon takana,600-700m päässä on louhikko jota ympäröi kapea metsä. Isot kivenlohkareet näkyvät kauas. Siellä luulisi ilvesten viihtyvän.

Kaverini asettuu 20m päähän sivulleni ja ottaa tähystettäväkseen kapean pellon ”suntin” suunnan, josta viikko takaperin oli löytynyt ilveksen tappama peura.

Hyvän asennon löydettyäni, tutkailen näkymää. Samalla arvuuttelen mielessäni, mistä kohtaa kettu tulee. Tuleeko se pellon yli vai tuleeko takaa? Tuleeko se suoraan vai jääkö se kenties tarkkailemaan tilannetta kauempaa. Tykkään aina passiin päästessäni miettiä hetken tulevaa jahtia. Siitä on myös metsästyksellisesti iso hyöty. Kun metsästän vieraassa paikassa, haluan kartoittaa missä mikäkin puska tai kanto sijaitsee ja lisäksi haluan tarkastaa turvalliset ampumasektorit. Samalla paikka rauhoittuu.

Nostan aseen ampumatuelle ja laitan kiikarin punapisteen päälle. Säädän pisteen pieneksi ja kiikarin suurennoksen laitan 8 x Joudun hieman vielä korjaamaan asentoa jotta pystyn mahdollisemman eleettömästi ampumaan koko sektorille. Lisäksi minun pitää pystyä olemaan koko setti paikoillaan niin etteivät jalkani puudu. Tarkistan vielä pillien järjestyksen nauhassani ja päätän aloittaa.

Aloitan puhaltamaan kimeällä umpipillillä, jonka varastin Akilta kolmisen vuotta sitten. Ääni on kirkas ja kimeä. kimeämpi kuin Reese-ROS. Pirun hyvä pilli, mutta herkkä menemään tukkoon.

Puhaltelen n.10 min ja pidän välillä lyhyitä taukoja. Puhallan linnun hätähuutoa, supersarjaa. Alkusettiin ei minkäänlaista havaintoa vastustajasta, joten vaihdan pilliä .

Seuraavaksi pääsee vuoroon Pc-5. Puhaltelen jäniksen rääkyä, välillä aika kovaakin. Välillä pidän taukoa ja kuuntelen. Tauon jälkeen aloitan pillittämisen uudelleen ja yritän kuulostaa mahdollisimman paljon panikoivalta jänikseltä jota kettu riepottaa ja retuuttaa. Vaihtelen myös pillityksen voimakkuutta.

Yhtäkkiä kuulen etu-vasemmalta haukahduksen, joka ei mielestäni ole ketun ääni. Haukahdus kuuluu toisenkin kerran. Ääni kuuluu louhikon suunnalta, vasemmalta reunalta kivikkoa. Varmistun siitä, että ääni on ilveksen aiheuttama. Käännän vaistomaisesti asetta valmiiksi äänen suuntaa ja tarkkailen herkeämättä hämärtyvää peltoa. Mitään ei kuitenkaan näy. Pidemmän tauon jälkeen aloitan varovasti Reese-ROSsilla linnun hätähuudon. Kiivaasti, vaihtelevasti ja kimeästi. Kahden minuutin yhtäjaksoisen hätähuudon jälkeen lopetan hetkeksi ja vedän henkeä. Samalla hetkellä suoraan edessäni kuuluu voimakasta murinaa.

Suoraan edessäni, noin viidentoista metrin päässä istuu ILVES ja murisee minulle. Ilves istuu ja tuijottaa suoraan minua kohti. En jostain syystä edes säpsähdä. Millä helkutissa se tuohon niin pääsi hiipimään etten nähnyt sitä aiemmin? Ase on onneksi valmiiksi olkapäätäni vasten, enkä joudu kuin hiukan kääntämään piippua ilvestä kohti. Valopiste hakeutuu ilveksen rintaan ja puristan liipaisimesta. Mossahdus kertoo osumasta ja pomppaan pystyyn kaatuneen juurakon juuresta yrittäen samalla silmiä siristellen etsiä eläintä pellon suunnasta.

Huikkaan kaverilleni tapahtuneesta. Yhdessä lähdemme kävelemään kohti paikkaa johon ilvestä ammuin. Paikalla on runsaasti verta. Toteamme että eläin ei voi olla kaukana ja lähdemme seuraamaan verijälkeä. Ilves ei ollut päässyt kuin 20 m ja kuollut siihen. Ilo oli ylimmillään! Ei voi sanoin kuvata minkälainen olotila ja onnistumisen riemu puhkesi, kun pikkuhiljaa tajusimme tapahtuneen. Kertasimme useaan otteeseen tapahtumien kulun ja tarkastelimme jälkiä mistä ilves oli tullut. Ilves oli tullut suoraan minua kohti käyttäen hyväkseen pellon sulia kohtia enkä ollut sitä sen takia huomannut aikaisemmin.

Useiden puheluiden ja valokuvien jälkeen totesimme että tämä taitaa riittää tältä illalta.

Mieleenpainuvin ilta rakkaan harrastuksen parissa.

IKINÄ!

Alla vielä video tunnelmista heti kaadon jälkeen

-Mikko